sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ruuti silmätarkastuksessa




Ruskan poika Ruuti ( V. Syysyöntaika ) kävi viime viikolla virallisessa silmätarkastuksessa.

Tulos: silmät terveet!

Ruskan etsintätreenit


Ruskalla oli iltapäivällä etsintätreenit. Tällä kertaa ne menivät loistavasti. Ruska jäljesti melkein koko matkan täysin jäljen päällä (merkattu) ja Jesse löytyi ongelmitta.

Hyvää työtä Ruska.

Vielä olisi tarkoitus ehtiä pitämään yhdet treenit ennen kolmatta loppukoetta. :)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ruska + Puntti = pentuja?


kuva Päivi Soisalo





















Ruska on tänään vieraillut tositarkoituksella Puntin (Gewutztraminer Diamant Noir) luona.

Mikäli kaikki menee hyvin, pentulaatikossa tuhisee tammikuun lopulla.

Jos pieni mäyräkoira kiinnostaa, ota yhteyttä ja tule tutustumaan.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Toinen yritys

Ruskalla oli tänään Etsijäkoiraliiton alkeiskurssin loppukokeen toinen yrityskerta.

Jäljestys sujui Ruskalle tuttuun tapaan, mutta ihan loppuun asti emme taaskaan päässeet. Maalissa ollut oli kyllä havainnut meidät, mutta minä en heitä vielä nähnyt siinä vaiheessa, kun Ruska päätti taas alkaa touhuta muuta.

Ruska oli varmasti heidät paikantanut ja oli siinä vaiheessa sitä mieltä, että LÖYTYI ja lopetti työskentelyn siihen.

Ennen seuraavaa yritystä pidetään pari treenikertaa, missä varmistutaan siitä, että Ruska vie minut riittävän lähelle maalia.


Tällä kertaa myös Viivi pääsi mukaan.

Viivi odottelee tässä maalissa, että etsijä löytäisi hänet. :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Loppukoe

Tänään oli Ruskalla Etsijäkoiraliiton alkeiskurssin loppukoe.

Sää oli harmaa ja sateinen, mutta aika tyyni. Meitä sade ei häirinnyt, mutta maalissa odottelevia kävi sääliksi.

Etsittävä jälki oli reilut puoli tuntia vanha. Siinä oli yksi kulma ja pituutta sillä oli noin 400m.

Alussa Ruska touhotteli tapansa mukaan kaikkea muutakin kuin itse jäljestystä. Heinikossa vipeltävät pienet eläimet saivat osaksensa ajoittaisen huomion.

Alun tohelluksen jälkeen Ruska kuitenkin omatoimisesti jatkoi työskentelyä jäljellä.





Tästä eteenpäin etsintä sujui erittäin mallikkaasti aina loppumetreille saakka. Maalikoira näkyi jo, kun Ruska noin 20 m ennen kuin olisi itse nähnyt maalikoiran, kaartoi äkisti vasemmalle (päinvastaiseen suuntaan, missä etsittävä olisi ollut). Tai ehkä Ruska jo tiesikin missä maalikoira on, vaikka ei sitä näkyvästi ilmaissutkaan ja päätti lopettaa etsinnän ja siirtyä hauskanpitoon.

Tämän jälkeen etsintä siis vaihtui pienien vipeltäjien metsästykseksi.

Näin ollen emme siis ensi yrittämällä läpäisseet alkeiskurssin loppukoetta.

Päällimmäinen tunne oli pettymys. Ruska osaa ja tietää kyllä mitä etsinnässä odotetaan. Hyvän työskentelyn jälkeen en todellakaan osannut odottaa tälläistä loppua.

Päivän myötä pettymys kuitenkin haihtui. Meillä on uusi yritys kahden viikon kuluttua. Mikäli emme silloinkaan onnistu, täytyy vain jatkaa harjoittelua. Ja jos harjoittelusta huolimatta emme onnistu, täytyy sitten vain keksiä jotain muuta yhteistä kivaa ja todeta ettei tämä sittenkään ollut meidän juttu.

Hemmottelua



Ruska nautiskeli torstaina koirahieroja Jonna Turusen osaavasta käsittelystä.

Niskassa aikaisemmin ollut lihasjumi oli selkeästi pienentynyt. Emme ole viime aikoina paljon tokoilleet, joka ehkä omalta osaltaan selittää tätä. Seuratessaan katsekontktissa Ruska nimittäin joutuu kulkemaan aika lailla pää vinossa.

Selässä oli rintarangan alueella aika laaja-alainen lihaskireys molemmilla puolilla. Liekkö agilityllä oma osuutensa tähän?

Takaa löytyi selkeä poikkeama edellisiltä hierontakerroilta:
Vasemmalla puolella lantion koukistajalihaksessa oli kireyttä kun taas oikealla puolella pitkä selkälihas oli jumissa lannerangan nikamien 5-7 kohdalta.

Käsittelyn tulos oli silminnähden havaittavissa jo seuraavana päivänä. Ruska liikkui ravissa jo selvästi pidemmällä taka-askeleella. :)

Reilun viikon päästä on seuraava käsittely ja eiköhän Ruska sen jälkeen ole fyysisesti valmis vastaanottamaan tulevan (toivottavasti) äitiyden rasitukset.