lauantai 30. huhtikuuta 2016

Käärmekohtaaminen


Pari tuntia Riesan jäljen jälkeen kävimme taas Ruksan kanssa purkamassa krepit jäljeltä, ihan vain Ruskan aktivoimiseksi.
Olimme päässeet melkein loppuun saakka kun Ruska kääntyi yht´äkkiä kesken jäljestyksen takaisin päin, nuuhki jotain, sen jälkeen vingahti ja hyppäsi taaksepäin.
Kauhukseni huomasin maassa käärmeen, joka oli mitä ilmeisemmin purrut Ruskaa kuonoon. Säikähdin aivan valtavasti. Onneksi kyseessä oli myrkytön ja näin ollen täysin vaaraton rantakäärme.


Jäljellä


Riesan aamuinen jälkitreeni ei onnistunut läheskään yhtä hyvin kuin edellinen.

Tuoreet hajut veivät Riesan mielenkiinnon ja keskittyminen katosi täysin. 
Riesan iteseluottamus on kuitenkin selkeästi parantunut sitten viime kesän, joten hyvä niin.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Ruska hierojalla


Hieroja Jonna Turunen kävi maanantaina hieromassa Ruskaa. Käynnin yhteydessä Ruska sai myös laserhoitoa jumiutuneisiin lihaksiinsa.

Hoito auttoi selkeästi, sillä Ruska on olllut pari viimeistä päivää todella lekkisä ja hyväntuulinen.

Kiitos Jonna.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Inkeroisten rymänäyttelyssä


Riesa osallistui tänään Inkeroisten ryhmänäyttelyyn. Tuomarina mäyräkoirilla oli Pauliina Sjöholm.
Näyttely oli sisällä viileässä jäähallissa, mutta kotiin lähdettäessä aurinko lämmitti ihanasti.

Riesa sai oikein mukavan arvostelun, mutta siitä huolimatta laatuarvostelussa vain EH.

Tuomari arvioi Riesaa seuraavin sanoin: " Erittäin hyvän tyyppinen maskulinen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Vahva karkeakalloinen pää, Erinomainen rintakehä sekä raajaluusto. Liikkuu pitkillä askelilla ryhdikkäästi. Hyvin kulmautunut . Hyvän mittainen karvapeite. Yleisilmettä häiritsee karvapeitteen laineikkuus. Hieman ujo käytös."

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vuoden ensinmäinen jälkitreeni


Riesa jäljesti tänään vuoden ensinmäisen jälkitreenin.
 Ikää jäljellä oli 16 tuntia ja pituutta vajaat 700m.

Riesa suoriutui jäljestä oikein mallikelpoisesti: eteni reippaasti ja merkkasi kulmat sekä kaadon hyvin. Aikaa pojalla jäljellä kului 12 minuutti. :)