sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Riesalla häiriöllinen jälkitreeni


Riesan jälkitreeni:

ikä: reilut 12 tuntia
pituus: hieman vajaa kilometri
maasto: pääsääntöisesti helppokulkuista sekametsää, paikoitellen tiheää kuusikkoa, kolme ojanylitystä, polkuja

Jos ei Ruskan eiliset kisat onnistuneet niin ei mennyt Riesankaan tämän aamuinen jälkitreeni "ihan putkeen".

Riesa otti jäljeltä kaiken kaikkiaan viisi hukkaa (kuudeskin olisi tullut, ellen olisi heti korjannut). Ensinmäinen ja kolmas hukka oli selkeästi riistan jäljelle lähtöjä.
Toisen ja viidennen hukan Riesa teki lähtiessään seuraamaan polkua pitkin kulkenutta hajua.
Kolmas virhe sattui toiselta kulmalta lähdettäessä. Varis raakkui Riesan tutkiessa kulmaa ja keskeytti ajatuksen ja Riesa lähti kulmalta aivan väärään suuntaa - > palautin pojan aika nopeasti takaisin oikealle jäljelle.

Ojien ylitykset eivät kuitenkaan tuottaneet ongelmia (paremminkin tarjosivat Riesalle mahdollisuuden vilvoitella hieman) ja kulmat sekä kaadon Riesa merkkasi hienosti.


Metsässä meillä oli mukana myös apuri, joka kulki perässämme jäljellä. Pari kertaa Riesa kiinnitti häneen huomionsa, mutta pääsääntöisesti häiriöstä ei ollut häiriöksi.:)

Kun ei oltu hukassa, oli Riesan työskentely jäljellä kuitenkin iloista ja etenevää. Lopussa selvästi Riesan väsyminen vaikutti siihen, ettei keskittyminen jälkeen ollut enää parasta mahdollista.

Loppuyhteenvetona voisin todeta, että tämän aamuinen jälki oli erittäin opettavainen. Maasto oli selvästi riistarikkaampi kuin ne alueet, missä aikaisemmin olemme treenanneet, eikä polkuja juurikaan ole ollut.
Tiedän nyt paremmin mihin osa-alueisiin treeneissä pitää panostaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti