sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Riesa ja Ruska verijäljellä

Kävimme tänään aamulla Riesan kanssa jäljestämässä eilen hirven verellä tekemäni treenijäljen.
Jäljellä oli tällä kertaa pituutta melkein 700m ja se oli 13 tuntia vanha.

Riesa aloitti jäljestyksen tuttuun tapaansa aika varoivaisesti, mutta eteni kuitenkin hyvin jälkeä seuraten melkein ensinmäiselle kulmalle saakka.
Hieman ennen ensinmäistä kulmaa Riesa otti kuitenkin vainun oikealle ja hukkasi jäljen. -> Ohjaus takaisin jäljelle.

Jäljestys jatkui hyvin, mutta ensinmäinen kulma ohitettiin hieman sisäkautta oikaisten.
Korjasin  Riesan virheen ja näytin kulmaa, jolta jälleen kerran oli yön aikana kuivat maksanpalat hävinneeet. Joku oli käynyt ne syömässä ja levitellyt jälkeä kulkiessaan. Tätä jälkeä Riesakin todennäköisesti lähti seuraamaan, kun poikkesi tekemältäni jäljeltä.

Toinen sivu sujui aluksi hyvin, mutta Viivin kauempaa kuuluva haukku keskeytti vuorostaan Riesan jäljestyksen. Aluksi Riesa pyrki hakeutumaan äänen suuntaan, mutta kun haukku hiljeni, jatkui taas jäljestys.

Toiselle kulmalle tultiin hyvin ja namitkin oli vielä tallella.:)

Viimeinen sivu sujuvaa etenemistä ja suoraan kaadolle.



Vajaa tunti Riesan treenin jälkeen kävimme aktivointimielessä Ruskan kanssa purkamassa jäljen merkkaamiseen käyttämäni krepit.

Ruska jäljesti vauhdikkaasti ja erittäin määrätietoisesti. En tietenkään voi olla täysin varma mitä jäljeä Ruska seurasi. Tosin ensinmäiselle kulmalle mentiin suoraan, ilman Riesan tekemiä kiemuroita, joten oletan, että Ruska seurasi verijälkeä.

Toisella sivulla jäljestys jatkui hyvällä vauhdilla ja koska kyse ei ollut oikeasta treenistä, vaan aktivoinnista ja merkkien pois ottamisesta, päästin välillä irti jälkiliinasta. Ruska nimittäin kulki toisen sivun loppuosan jäljen vasemmalla puolella kuitenkin tarkasti jäljen suuntaisesti.

Ruskan ainoa virhe sattui toisen kulman jälkeen, jolta lähti 90 astetta väärään suuntaan (suoraan eteenpäin toisen sivun suuntaisesti). Palautin Ruskan jäljelle nopeasti, jotta saisin krepit korjattu.

Loppu jälki hienosti ja sorkka suussa koko matka mökille.

Hieno jäljestys Ruskalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti