sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ruskalla jälkitreeni



Kävin eilen illalla taas tekemässä treenijäljen.

Koska Riesa on treenitauolla pääsi Ruska tänään aamulla pitkästä aikaan jäljestämään.

Viime viikonloppuna jäljentekopariltani saamien ohjeiden mukaisesti en päästänyt Ruskaa pois jäljen päältä enempää kun jälkiliinan verran eli 6 metriä.

En tiedä oliko taktiikka oikea, sillä ainakaan jäljen ensinmäinen osuus ei mennyt kovinkaan hyvin.

Ensinmäisen kulman jälkeen Ruskan työskentely parani selvästi.

Toisen kulman jälkeen Ruska kiinnostui riistan jäljestä.

Sorkka kuitenkin löytyi ja Ruska kantoi sen ylpeänä kotiin. :)


Jälki kulki vaihtelevassa maastossa. Pituutta sillä oli n. 700-800m ja jäljen ikä reilut 12 tuntia.  

1 kommentti: